Tapiolan keskustan kehittämisselvitys

Tapiolan keskustan eteläosan kehittämisselvitys on tehty kolmessa eri vaiheessa alkaen v. 2001. Se on lähtenyt liikkeelle tarpeesta selvittää kaupungin maalla, Etelätuulentien varrella sijaitsevien, purettavien koulujen tilalle rakennettavan rakennuskannan laatu ja määrä. Selvitys on asteittain laajentunut koskemaan koko Tapiolan keskustan eteläosan työpaikkakeskittymää, sen tulevaisuutta ja alueen liittymistä Tapiolan keskustaan.

Tapiola on Suomen ensimmäinen ns. puutarhakaupunki, kohta 50 vuotta vanha, kansainvälisesti erittäin tunnettu ja historialliseen esimerkkiasemaan kohonnut modernin kaupunkisuunnittelun ja –rakentamisen pioneerityö. Tapiolan kehittämisen keskeiset haasteet ovat kaupunkiympäristön laadussa ja kaupungin elinkelpoisuudessa. Ongelmaksi on myös hahmottunut Tapiolan vähäinen rooli Länsiväylän väylämaiseman osana, samaan aikaan, kun muut kaupunginosat ovat saaneet näyttävät symbolinsa

Vaikkakaan Tapiolan erikoislaatuisuus ja vahvuus eivät ole superlatiivisia, juuri ne tekevät siitä ainutlaatuisen maailmassa. Johdonmukainen kehityslinjaus on siis vahvistaa Tapiolan jo olemassa olevia parhaita arvoja, ylläpitää ympäristön laatutekijöitä ja löytää yhdyskunta-rakenteellisesti, taloudellisesti ja visuaalisesti kestävät suuntaviivat Tapiolan menestykselle tulevaisuudessa.

Länsiväylän kaupunkimaiseman kehittämisen lähtökohtana on helminauhakaupunki, putki- tai nauha-kaupungin sijasta. Tapiola näkyy Länsiväylälle ja viestii kulttuurikaupunkisisällöstä sekä kaupallisista palveluista


Suunnitelmat

Elokuvat

Selvitystyön tuloksena esitetään kaupunkikuvan ja –rakenteen korjaamista Tapiolan kansainvälisen maineen edellyttämälle tasolle. Keinoiksi ehdotetaan seuraavaa:
- Rakennetaan Länsiväylän varteen näkyviä, korkeahkoja rakennuksia
- Parannetaan nykyisen ympäristön laatua, palvelutasoa ja arkkitehtuuria tiivistämällä rakennuskantaa
- Alueella toimivien yritysten ja organisaatioiden tarpeita varten rakennetaan toimitilaa
- Tapiolan yleisen kehityksen tukemiseksi alueelle rakennetaan myös asuntoja

TEKIJÄT:

Raportin tuotannosta ovat vastanneet:
ARRAK Arkkitehdit Kiiskilä, Rautiola, Rautiola Oy / arkkitehdit Matti Rautiola, Ari Bungers ja sisustusarkkitehti Sirpa Laaninen

Raportin sisällöstä ovat vastanneet:
ARRAK Arkkitehdit Kiiskilä, Rautiola, Rautiola Oy / arkkitehdit Matti Rautiola, Hannu Kiiskilä ja Ari Bungers

Ohjausryhmään ovat kuuluneet:
Kaupunkisuunnittelukeskus / asemakaavayksikkö / asemakaavapäällikkö Kristiina Peltomaa, aluearkkitehti Olli Pitkänen, arkkitehti Jaana Hietanen-Köninki (20.2.2002 asti), arkkitehti Minna Järvenpää
Tapiola –projekti / projektinjohtaja Lauri Niemi

Multimedian tuotannosta ovat vastanneet:
Tilaaja: Suomen rakennustaiteen museo
Käsikirjoitus ja ohjaus: ARRAK Arkkitehdit Kiiskilä, Rautiola, Rautiola Oy ja Adactive Oy
Visualisointi, animointi ja leikkaus: Adactive Oy
Suunnitelmat: ARRAK Arkkitehdit Oy
Mallinnokset: ARRAK Arkkitehdit Oy ja Adactive Oy
Musiikki: Joonatan Rautiola
Kuva-aineisto: Suomen rakennustaiteen museo, ARRAK Arkkitehdit Oy
Ilmavalokuvat: Lentokuva Vallas Oy
Rahoitus: Esitys on tehty EU: n kulttuuri 2000 -ohjelman ja Opetusministeriön tuella.
Lisäksi tuotantoa ovat tukeneet : Espoon kaupunki, Finnforest Oyj, Folkhälsan Helsingfors, Lentokuva Vallas Oy, Maatalousyrittäjien eläkelaitos Mela, Metsäliitto-Yhtymä, MTK Helsinki.

Multimediaesityksen mahdollisti yhteistyö Espoon kaupungin ja Tapiolan kehittämisprojektin kanssa